Helle Kannilalla (ent. Cannelin, 1896-1972, kirjastoneuvos, legendaarinen suomalainen kirjastotäti) on 118 fania Facebookissa.

Eräs FB-ryhmässä Helle Kannila käytetty kuvaversio. Taitavat olla väritettyjä useimmat. En tykkää.

Jules Vernellä (ranskalainen tieteiskirjallisuuden pioneeri ja muutenkin kirjailija, 1882-1905) on ainakin viisi faniryhmää. Yksi niistä on opiskelijaryhmä. Opiskeleeko Jules, opiskellaanko Julesia vai ovatko jäsenet opiskelijoita.

Hämmentävin Facebook-tuttuni on kuitenkin Kullervo Manner. Manner (1880-1939) oli tietyn osan Suomea diktaattori, ihan oikeasti näin nimettynä. Vuosi oli 1918. Hän jätti Suomeen jälkensä, jätti Suomen jälkeensä ja jätti myös jälkeensä mm. tunteikkaan kirjeenvaihdon elämänkumppaninsa Hanna Malmin kanssa. Miten minä sitten "tapasin" Mannerin?

Hänen kuvansa oli erään ihan muuhun hakuun tarttuneen henkilön profiilikuvana. Serendipity. Sillä lailla. Vastasi kyseinen henkilö huomiooni, että olin ensimmäinen, joka kuvan tunnisti. Meniköhän vitsi pilalle vai naurattiko ensimmäisen kerran ääneen?

Ehdotan, että perustetaan, ellei sitä jo ole, tieteenala taikka tutkimuspiiri Facebook-ontologia. Kiinnostuksen kohteena ovat siis tavat olla olemassa Facebookissa. Tuli mieleen Jostein Gaarderin Sofian maailman loppuosa, jossa pohditaan erilaisten olemassaolojen keskinäisiä suhteita.

- Hysh!
- Mitä nyt?
- Etkö sinä kuullut? Piipittikö jokin?
- Ei kai?
- Minä olen varma, että kuulin jotain. No ehkä se oli vain hiiri.
Lopuksi isä sanoi äidin mentyä hakemaan lisää viiniä:
- Filosofiankurssi ei olekaan vielä lopussa.

v
Tämä teos jonka tekijä on Juha Kämäräinen on lisensoitu Creative Commons Nimeä- Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.

Opettajakoulutuksessa käynnistyy toinen iso kokonaisuus, opettaja luotsina -näkökulma. Samaan aikaan olen aloittamassa työskentelyä koulutushankkeen informaatikkona.

Olen alustavasti kuvannut hankeinformaatikon positiota seuraavasti: "Kehittynyt muoto kirjastollisen tiedonhallintaosaamisen saamiseksi hankekäyttöön on erityisen hanke­infor­maatikon toimenkuvan kehittä­minen. Hankeinformaatikko on hanketoimintaan perehtynyt tiedon­hankinnan, -hallinnan ja -muodostuksen osaaja, joka kykenee ylittämään eri tiedonlajien ja toimin­ta­ympäristöjen rajoja ja toimimaan välittäjänä näiden välillä."

Useiden limittäisten viitekehysten ja muiden jäsennysten kanssa toimiminen taitaa olla kaiken nykyaikaisen henkisen työn ominaispiirre. Missään toiminnassa ei ole vain jotakin yhtä lajia tai näkökulmaa - ja kovin tylsäähän sellainen olisikin. Vähintään asiantuntijan substanssiosaaminen kohtaa asiakkaan näkökulman joko välittömästi tai tulosten käyttäjien ja näiden antaman palautteen muodossa.

Tässä alullaan olevassa casessa koen olevani tiedon mallintajan ja erilaisten tietopalveluiden ja -resurssien käytön tukijan roolissa. Asiakkaiden tavoitteena on hankkeen tukemana saada erästä ongelmakenttää avatuksi - luoda ja kuvata uudenlaisia toimintatapoja ja niiden tietopohjaa.

Opettajakoulutuksen näkökulmasta minun pitää opettajaopiskelijana nähdä siinä pedagogiset jäsennykset, joita on luultavasti enemmän kuin yksi.  Asiakkaiden ydintoiminta ja tiedonmuodostuksen näkökulman ottaminen siihen muodostavat näkökulmaparin. Siinä onneksi prioriteettijärjestys on selvä: hevonen on rattaiden edessä eikä päinvastoin.

Näkökulmien hybridi.

Lähde ja käyttöoikeus: (c) Dutch Nationaal Archief, posted on Flickr by Liftarn. The copyright holder of this file, the Dutch Nationaal Archief, allows anyone to use it for any purpose, provided that the copyright holder is properly attributed. Redistribution, derivative work, commercial use, and all other use is permitted. Attribution: Spaarnestad Photo, via Nationaal Archief. (Wikimedia Commons)

Keskeistä tulee olemaan ajatus kiinnostuksen kohteiden rikastamisesta eri tiedonlajeja yhdistelemällä. Tässä puolestaan ei prioriteettijärjestys ole ollenkaan selvä, ei sinne päinkään. Ennalta ei voida sanoa, mitkä tiedonlajit ja lähteet tulevat olemaan ensisijaisia, vaan sen tulee näyttämään tiedonmuodostusprosessi toteutuessaan. Siksi olisi täysi mahdottomuus lähteä tällaiseen hankkeeseen "kirjastokylki edellä".

Alustavasti näyttää siltä, että tärkeätä on asiakkaiden tekemä kiinnostuksensa kohteiden analyysi ja selventäminen samalla kun kokonaisuuteen vähitellen kudotaan informaatiota uusista näkökulmista. Käsitykset tulevat siis muuttumaan, niiden oikeastaan pitääkin muuttua työskentelyn aikana. Jotta tämä voisi tapahtua, tiedon hankinta niveltyy olemassa olevan tiedon tunnistamiseen ja uuden tiedon tuottamiseen. Siksi hankeinformaatikon tehtäviin kuuluu myös kirjoittamisen fasilitointi ja siihen osallistuminen asiakkaiden toivomilla tavoilla. Vähintään on oltava henkinen valmius ryhtyä siihen tarpeen vaatiessa nopeastikin.

Koin aikanaan erittäin mielenkiintoisen elämyksen lukiessani erään järjestön historiikkia. Lukukokemuksesta tuli mieleen reikäleipä: ympärillä tuhtia, hyvin tehtyä materiaalia - keskellä tyhjää. Edellä kirjoitin nyt olosuhteiden pakosta hieman samalla tavoin.

Tämä teos jonka tekijä on Juha Kämäräinen on lisensoitu Creative Commons Nimeä- Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.

Ammatillisen kehityksen yksi suunta on pyrkiä tekemään omia toimintamallejaan näkyviksi reflektion kautta. Opettajakoulutuksessa tätä ei voi välttää eikä väistää. Sisältövaroitus: seuraavassa tekstissä on pahoja sanoja, sellaisia kuin teoria, ehkä pahempiakin.

Kun alkaa hahmotella ammatillisen maailmankuvansa perusteita, on kuin parsisi isoa reikää jättiläismäisestä sukasta. Nuoruuden ihanteellisuus on tainnut kulua puhki.  Vähintään se on hiutunut ohueksi. Ilmeisesti on ensin vedettävä tukilangat, joiden varaan vasta voidaan luoda tiiviimpi kudos. Olan yli saattaa kuulua ääniä, että mitä tuota parsit, heitä pois ja osta uusi Sarasvuon kaupasta. Nämä äänet haluavat ironisesti, omaa olettua "realismiaan" korostaen väittää, että maailmankuvan eksplikointiyrityskin on turhaa, nykyajalle vierasta idealismia. Mutta ehkä se on käsitettävissä ja hyväksyttävissä, jos moinen yritys voidaan "kääntää" hiljaisen tiedon ulkoistamisen pyrkimykseksi.

Kuva: Muinaissukka Egyptistä. Lähde: English Wikipedia, käyttöoikeus: PD.

Ilmeisesti ammatillista taustaani vasten koen luontevaksi aloittaa lankojen pujotuksen epistemologian suunnasta tarkastellen sitä ongelmalähtöisesti. Ammattikorkeakoulun diskurssille tuntuu olevan ominaista tietynlainen "termiherkkyys", pyrkimys ottaa käyttöön ajassa liikkuvia termejä ja muokata niitä omaan käyttöön jopa tietoisesti irrottaen ne aiemmasta merkitysyhteydestä. Opiskelijoilla ja eräillä opettajilla vastaavanlainen ilmiö näkyy siinä, että oppimistehtävä voidaan antaa ja toisaalta lähteä sitä kyseenalaistamatta ratkomaan yksittäisen termin muodossa, ilman minkäänlaisia "ennakkojäsentäjiä". Ammattikorkeakoulu tekee eroa perinteiseen yliopistoon ulkoistamalla ajattelua markki­noiden ja median ehdoilla eteneväksi nopeatempoiseksi kielipeliksi ja toisaalta haluaa haudata opistomenneisyytensä seminaarilaivojen vanaveteen. Yliopisto taas tekee pakon edessä eroa perinteiseen itseensä.

Oma pyrkimykseni on tuoda termiherkkyyden vastapainoksi "käsitteellistä jykevyyttä". Kannatan ajatusta, että puhuttu ja kirjoitettu kieli nojaa abstraktimpiin merkitys­raken­teisiin, joilla myös voidaan tietoisesti operoida. Käsitteet elävät kielen, kulttuurin, kol­lektiivisen ja yksilöllisen tietämyksen kosketuspinnoissa, joiden perustana on arki­järkinen todellisuus. Tiedostan myös sen, että älyllisessä mielessä perusteelli­sem­massa todelli­suusanalyysissa on ylitettävä arkijärjen rajoittuneisuus, hyväksyttävä se, ettei jokapäi­väisen toiminnan taustalla oleva maailmanselityksemme ole koherentti, aukoton eikä ongelmaton. Nähdäkseni edustan näin ajatellessani maltillista konseptualismia, joka tarvittaessa kallistuu enemmän idealismin kuin nominalismin puoleen.

En kuitenkaan kannata postmodernia ajatusta sellaisesta merkitysrakenteiden riippu­mat­tomuudesta, jossa merkitsijät elävät omaa elämäänsä yhteyden merkit­tyihin ollessa toissijainen tai jopa katketessa kokonaan. Oletan tietämisen pohjalle arkijärkeen käyvän ontologian: kun kävelen liukkaalla kadulla, en kävele kenkien brändin takaaman laadun, vaan kengänpohjan ja maan välisen kitkan turvaamana, joka ei ilmene kitka­kertoimen numerona, vaan kehollisena tuntumana tässä hetkessä. Jos liukastun, liukastun alustan, kenkien kuluneisuuden ja oman kömpelyyteni yhteisvaikutuksesta.

Oppiminen ilmenee ja sitä tapahtuu yksilössä, kollektiivissa, toiminnassa ja artefaktissa. Oppiminen perustuu havaintojen, käsitteellisen ajattelun ja tekojen yhteiseen vaikutukseen tarpeiden ja motivaatioiden suunnissa ennakkokäsitysten ohjaamana ja rajoittamana. Toisinaan toiminta ja oppiminen ovat yhtä, joskus ne väis­tä­vät toisiaan. Väistötilanteen nimi voi olla ”suoraan asiaan” -asenne tai representaatio-ongelma. Oppimisen ohjaamisen erilaisia etäisyyksiä on näköjään paljon, jos on helposti "tuhat tapaa opettaa".  Tapoja opettaa ja tapoja oppia ei pidä luulla toisikseen. 

En niele purematta tietokäsitykseni koko pohjaksi Platonin määritelmää tiedosta hyvin perusteltuna totena uskomuksena. Se on toki ponnistuslauta, mutta myötää kritiikin paineessa. Toisaalta se ei ilman välikap­pa­leita sovi käytännön toiminnan ohjenuoraksi. Näitä sovitekappaleita on syytä oppia hakemaan ja tekemään oman ja yhteistyö­kump­panien tietokäsitysten kanssa toimiessa.

Miten vastaan rakentavasti - napakasti ja pilkkuja viilaamatta - opiskelijan kysymykseen: ”mitä Googlen lisäksi tarvitaan?” Sen tiedän, että vastaan tähän kysymykseen mielelläni yhdessä opettajan kanssa. En suo hänen poistuvan takaovesta esiteltyään informaatikon. En liioin halua sammuttaa vuoroin opettajaa, informaatikkoa tai kirjoittajaa itsessäni. Oppi­misen ja tiedon aspektien kohda­tessa halun, toiminnan ja vastarinnan voi syntyä mer­kityksiä.

Tämä teos jonka tekijä on Juha Kämäräinen on lisensoitu Creative Commons Nimeä- Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.

Näin kirjoittaa Isoveli tarjoamansa Ilmaisen Sähköpostin Liittymisehdoissa (siellä melko lopussa, aikamoisen vierityksen takana):

"Lähettämällä, liittämällä tai esittämällä sisältöä asiakas myöntää Googlelle pysyvän, peruuttamattoman, maailmanlaajuisen, rojaltivapaan ja ei-yksinomaisen oikeuden jäljentää, mukauttaa, muokata, kääntää, julkaista, esittää ja levittää julkisesti mitä tahansa asiakkaan Palveluissa tai niiden kautta lähettämää, liittämää tai esittämää Sisältöä.

Tämä käyttöoikeus on tarkoitettu siihen yksinomaiseen tarkoitukseen, että Google voi esittää, levittää ja markkinoida Palveluja, ja se on kumottavissa määrättyjen Palvelujen osalta niiden Lisäehdoissa määritellyin tavoin. "

Tämä tarkoittaa, että ehto on Hyödyllinen & Harmiton. Voit käytellä Isoveljen tarjoamia sovelluksia aivan luottavaisesti. Isoveli näkee sinut joka tapauksessa, joten voit luottavaisesti käytellä Isoveljen tarjoamia sovelluksia.  Isoveli käyttää antamaasi tietoa Oikein.

Kuva: Suositut keskustelut. Kaikki fiksut ja pätevät ovat mukana Suosituissa keskusteluissa. Oletko sinä? Lähde: ruutukaappaus Isoveljen Palveluista.

"Uuskielessä on muuan sana... en tiedä, tunnetko sitä: ankkapuhe. Se tarkoittaa ankan kaakatusta. Mielenkiintoisimpia niistä sanoista, joilla on ristiriitainen merkitys. Jos sitä käytetään vastustajasta, se on loukkaus; milloin se sanotaan jollekulle, jonka kanssa on yhtä mieltä, se on kehumista." (Lähde: kysy tarkemmin Isoveljeltä)

Luulenpa, että edellä on aika paljon ankkapuhetta.

Tämä teos jonka tekijä on Juha Kämäräinen on lisensoitu Creative Commons Nimeä- Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.

Oulun yliopiston informaatiotutkimuksen opiskelijoiden järjestö on nimeltään Index ry. Tämä on ylen fiksusti nimetty ensimmäiseltä opiskelijapolvelta (josko lienee laitoksen henkilökuntakin antanut apuansa). Indeksejä kun tehdään eri tavoin sekä yksittäisen dokumentin että kokoelmien ja järjestelmien tasolla. Minusta nimi kuvaa informaatio-osaamisen yhtä ydintä. 

Indeksit ovat sivunneet minua ammatillisesti alinomaa, niin ohjelmoija-aikoinani kuin kirjastossa ja nytkin. Myös gradussani eräs indeksi oli keskeinen, nimittäin J.R.R. Tolkienin Silmarillionin hakemisto, jota käytin hypertekstin muodostuskokeilun korpuksena. Työn nimi Hyperdokumenttien laatiminen sisällönkuvailuprosessina kertoo tuolloisen näkökulmani.

Index Librorum Prohibitorum.

Hakemiston teko kirjaan on kognitiivisesti ja emotionaalisestikin jännä prosessi, ammatillisesti kiinnostava osaamisalue. Voisi äkkisestään luulla, että se on jonkinlaista mekaanista läpikäyntiä - ehkä sen jopa hoitaa tietokone suit sait sukkelaan, kun vaan käsketään. Näin voi olla vain, jos hakemiston rakenne voidaan määritellä yksiselitteisesti jo ennen sen tekemistä. Toisin käy, jos hakemiston laatiminen on ns. aito ongelma: silloin hakemiston luonne saadaan lopullisesti selville vasta tekemällä se.

Yksinkertaisimmillaan hakemisto on luettelo tiettyjen viittaavien ilmausten esiintymistä aineistossa. Määritellään esimerkiksi, että henkilöiden ja paikkojen nimet indeksoidaan omiin luetteloihinsa. Entäpäs, jos sama nimi kirjoitetaankin usealla tavalla? Silloin tullaan kirjastolaisten yhdelle osaamisalueelle - auktoriteettitiedostojen maailmaan.

Suomen kieli astevaihteluineen tuo ongelmia siihen, voidaanko hakemistotermit kattavasti löytää indeksointiohjelman avulla. Ohjelmassa pitää olla morfologiaa tai sitä jäljittelevää muunlaista päättelyä mukana, jos aiotaan automaattisesti indeksoida vaikkapa kaikki Mikko-nimisiin henkilöihin kohdistuvat maininnat.

Todella kiinnostavaksi indeksointi muuttuu silloin, kun se alkaa muuttua semanttiseksi käsiteindeksoinniksi. Tätä lähestymistapaa käytin gradussani, kun loin sääntöjä, joilla Silmarillionin hakemiston käsitehierarkiat ja -ketjut linkitettiin toisiinsa. YSO:ssa (Yleinen Suomalainen Ontologia) on nyt samaa ajattelua kirjastolaisten ja kirjaston käyttäjien ulottuvilla verrattomasti laajemmassa kokonaisuudessa.

Vielä on uusia askeleita otettavana. Väitän, että indeksointia on mahdollista ajatella kirjoittamisen tukiprosessina erityisesti silloin, kun puhutaan yhteiskirjoittamisesta. Silloin esimerkiksi artikkelikokoelman tekemistä voitaisiin tukea yhteisesti luodulla ja ylläpidetyllä käsiterakenteella. Toimintamalli ei sovi riitaisiin akateemisiin ympyröihin, joissa jokainen tutkija ja kirjoittaja pitää - usein ihan hyvälläkin syyllä - kiinni oikeudestaan käyttää käsitteitä ja termejä omalla tavallaan. Silloin voi olla kauhistuksen kananhäkki -luokkaa ehdotus, että kokoomateoksella olisi yhteinen indeksi.

Silloin, jos on odotettavissa, että eri kirjoittajat viittaavat saman kokoelman sisällä toisiinsa ja tekevät muutenkin yhteistyötä kirjoittaessaan, tämä prosessi voidaan valjastaa hyötykäyttöön. Luodaan yhteisesti alustava käsiterunko ja muokataan näistä käsitteistä kirjoittamista tukevia rakenteita, tieto-objekteja. Kirjoittaminen saa jaetun tiedonrakentelun luonteen. Mutta kuka sen tekee tai kuka prosessia vetää?

Minun ehdotukseni on hankeinformaatikko. Soveltuvien hankkeiden puitteissa on luontevaa yhdistää toisiinsa tiedonhankintaa, -mallintamista ja -tuottamista. Käykö se päinsä? Tullaan takaisin kognitioiden ja emootioiden risteyksiin. On luultavaa, ettei se henkisesti sovi kaikille kirjastolaisille, vaatii menoa epämukavuusalueille. Toisekseen on hullua jättää relevantti osaaminen käyttämättä. Taloudellis-sosiaaliset esteet ja muut lasikatot voivat olla vahvoja. Puhutaan valloittajan ja asuttajan erosta hankeinformaatikon profiilissa lisää myöhemmin.

Tämä teos jonka tekijä on Juha Kämäräinen on lisensoitu Creative Commons Nimeä- Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.