Pieni välihuomio aihepiirin liepeiltä ennen kuin palaan plagiointia vastustavien oppimistehtävien kysymyksiin.

Ammatilliset opettajaopintoni ovat siinä vaiheessa, että kehittämishankkeen nimellä kulkeva pieni opinnäytetyö on edennyt tarkastuksessa Urkund-vaiheeseen. En ole tätä ennen ollut Urkundin kanssa tekemisissä enkä oikeastaan mitenkään edes perehtynyt siihen. Jotenkin oli muodostunut käsitys, että ko. ohjelmisto operoisi lähteisiin viittaamisen kanssa, siis ikään kuin tunnistaisi lainatun tekstin ja sitten tietokannastaan ja lähdeviitteiden syntakseista katsoisi, onko siinä oikeanlainen viittaus. Ehei.

Kuva: Urkundin logo. Lähde: Mimersbrunn.se. Käyttöoikeus: sitaattioikeus.

On se hyvä, että on insinöörejä, jotka osaavat yksinkertaistaa tehtäviä, joista humanisti tekisi aivan liian mutkikkaita. Urkund perustuu yksinkertaisesti kahden tekstin laskennallisen samanlaisuuden määrittelyyn. Palvelua käyttävä opettaja saa raportin, josta näkyy tarkastettavan tekstin vastaavuudet Urkundin käyttämiin korpuksiin ("internet, kustannettu materiaali ja opiskelijamateriaali", joita kuvaillaan www-sivuilla hieman tarkemmin). Opettajan tehtävä on sitten todeta, onko samankaltaisuudet oikein merkitty sitaateiksi vai onko kyse jostain muusta.

Saa nähdä, miten hankeraporttini selviää testistä ja toisaalta: löytääkö Urkund esimerkiksi lähteideni joukossa olevan Suomen kuvalehden artikkelin useista väitöskirjoista puhumattakaan?

P.S. Analyysin yhteenveto näytti tällaiselta:

 About 0% of this document consists of text similar to text found in
1 sources. The largest marking is 0 words long and is 0% similar to
its primary source.

Ainoana verkko-osoitteena ohjelma näytti kurssikuvauksen University of Missouri / St. Louisista: Theoretical Foundations of IS Research. Kyseessä ovat tietojärjestelmiin liittyvät tohtoriopinnot. Aihepiiri vilahtaa tekstissäni yhtenä sivujuonteena, mutta kyseiseen sivustoon en ole törmännyt saati viitannut. 

  
Tämä teos jonka tekijä on Juha Kämäräinen on lisensoitu Creative Commons Nimeä- Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.

Alkavassa merkintöjen sarjassa tarkastelen tiedonhankintaa sisältävien oppimistehtävien suunnittelua sellaisiksi, että ne tosiaan edellyttävät aitoa tiedonhankintaa eivätkä ole suit sait sukkelaan ratkaistavissa Googlen ja kopioinnin avulla. Aihe kuuluu niihin, joissa opettajan ja informaatikon osaamiset voivat menestyksellisesti kohdata, etenkin, jos kumpikin hieman kurottaa toisen puoleen pois tutuimmilta mukavuusalueiltaan.

Sarjan tunnukseksi olen valinnut oheisen kuvan luodinkestäväksi suunnitellusta autonrenkaasta. Rengas on esimerkkinä mielestäni oivaltavasta ajattelusta, jossa on lähdetty uuteen suuntaan totunnaisten ratkaisujen toistamisen ja parantelun sijasta. Näin pitäisi mielestäni menetellä myös oppimistehtävien suunnittelussa. Renkaasta kertoo enemmän esimerkiksi Mark Rutherford CNET News -sivuston 17.11.2008 julkaistussa artikkelissa New honeycomb tire is 'bulletproof'. 

Uusiksi ajateltu autonrengas ei puhkea. Lähde: CNet News. Käyttöoikeus: sitaattioikeus.

Tuomo Kakkonen katsastaa nettiplagiointia paljon lupaavalla otsikolla "Plagiarismi sekä sen havaitseminen ja estäminen Internet-aikakaudella" (Kasvatus 2007:4). Plagioinnin estämisessä kirjoittaja korostaa erilaisia sosiaalisia menetelmiä: opettajat toimivat esimerkkeinä ja oppilaitoksen kokonaisuutena on tuotava esiin suhtautuminen plagiointiin. Plagioinnin havaitsemiseen liittyvät ratkaisut perustuvat tekstin lukijan ammattitaitoon havaita esimerkiksi tekstin epäyhtenäisyys; vasta näiden osaamisten jälkeen otetaan esiin tekniset välineet.

Tämän artikkelisarjan kannalta erityisen osuvaa antia Kakkosen artikkelissa ovat seuraavat plagiointia vaikeuttavat ratkaisut:

1. Tehtävien rakenne tehdään useita näkökulmia vertailevaksi.
2. Tehtävien tekeminen valvotussa tilanteessa.
3. Kirjoittamisprosessista keskusteleminen opiskelijoiden kanssa työn edetessä.
4. Edelliseen liittyy erilaisten metatekstien, kuten suunnitelmien edellyttäminen. Tämän logiikan mukaan valmiita tekstejä voi netistä löytyäkin, mutta vaiheittain dokumentoituja ja tehtävänantoihin sopivia tuskin.
5. Tehtävien muoto suunnitellaan vaihtelevaksi ja perinteisestä esseestä poikkeavaksi.

Kovin käytännölliseltä ei tunnu suositus, että opiskelijoiden pitäisi liittää työhönsä kopiot käytetyistä lähteistä. Kyseessä vaikuttaa olevan eräänlainen manuaalinen Urkund. Opiskelijat voivat täysin perustellusti kyseenalaistaa tuon lähestymistavan ekologisesti kestämättömänä ja teknisesti kömpelönä. Myöskään opettajat eivät kaipaa tehottomia menetelmiä muutenkin niukkoja resurssejaan kuluttamaan, ellei tarkoitus ole käyttää niitä pelkästään pelotteena.

Tämän sarjan merkintöjen edetessä pyrin löytämään toimintamalleja, jotka tarjoavat eväitä erityisesti opettajien ja kirjaston yhteistyölle opiskelijoiden omaan ajatteluun ja sitä sekä lähteitä eettisesti yhdistelevään kirjoittamiseen kannustamisessa.

  
Tämä teos jonka tekijä on Juha Kämäräinen on lisensoitu Creative Commons Nimeä- Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.

Integroinnin (so. oppiaineiden välinen integrointi) tiimoilta luin Tuija Takalan artikkelia "Portfolio - apu kokonaisuuksien luomiseen" (teoksessa Ammatillinen äidinkieli ja integrointi).

Tuli mieleen huhuilla, onko joku tämän blogin, Kirjastovirran tai Sometulaisblogien lukijoista kokeillut tai kuullut kokeillun portfolion käyttöä tiedonhankinnan oppimisen dokumentointiin.

Menemättä vielä yksityiskohtiin, kaavailin sensuuntaista mallia, että portfolio voisi ehkä toimia ammatillisten tiedonhankintataitojen kehityksen dokumenttina. Jos sillä saisi talteen osuneita ja vähemmän osuneita hakuja ja hakutuloksia eri aineiden yhteydestä. Edellyttää tietysti mitä toimivinta yhteistyötä opettajien ja informaatikon kesken. Idean saa vapaasti napata.  

  
Tämä teos jonka tekijä on Juha Kämäräinen on lisensoitu Creative Commons Nimeä- Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.

Työprosessin itsereflektointi ja erittely on harvoin helppoa. Toimintamallit ja työskentelyteoriat eivät tuosta vaan avaudu. Siksi sitä ilahtuu, kun alkaa jokseenkin varmasti tunnistaa ainakin joitakin oman toimintatapansa piirteitä. Minun kirjoittamiskokemuksiini kuuluu lähes poikkeuksetta ilmiö, jota nimitän vierähtämiseksi. En tarkoita kiven vierähtämistä sydämeltä enkä sitäkään että edellisestä blogimerkinnästä on vierähtänyt aikaa.

Vierimään. Tekijä: Linda Bailey. Lähde: Wikimedia Commons
Lisenssi: Creative Commons. Attribution-ShareAlike 2.0

Vierähtäminen on kirjoitusprosessissani se vaihe, jolloin syntyy luottamus tekstiin ja se alkaa ikään kuin "kuljettaa" itseään eikä enää pane vastaan, kuten alkuvaiheessa saattaa olla laita. Carol Kuhlthau on havainnoinut samantapaisia tuntemuksia tiedonhankinnan prosessien yhteydessä, toki kytkeytyneenä kirjallisten tehtävien tai vähintään esitelmien laatimiseen nekin. Ilmeisesti konstruktiivinen prosessi toimii samantapaisesti sekä kirjoittamisen että tiedonhankinnan kannalta katsottuna - kietoutuvathan nämä prosessitkin toisiinsa.

Tämänkertaisessa vierähtämiskokemuksessa on uutta se, että se liittyy suoraan myös kehittämishankkeen dynamiikkaan, meneillään olevaan verkkotietopalvelun kehitykseen. Hanke on nyt edennyt käyttöönottovaiheeseen. Pidän tätä vierähtämiskokemuksen kohtaamista hankkeessa tietynlaisena omakohtaisena todistuksena siitä, että hankekirjoittaminen vaikuttaa myös itse hanketta vahvistavasti niin kuin kirjallisuudessa ennakoidaankin.

Olen jäsentänyt tämän hankkeen toteutusta omalta osaltani paljolti niiden ideointi-, tiedonhankinta- ja kirjoittamisprosessien kautta, jotka ovat tukeneet tietopalvelun konseptin rakentamista. Alustavista hahmotelmista konseptin tarkentamiseen, teknologisen ratkaisun yhteistoiminnalliseen määrittelyyn ja lopulta järjestelmäasennuksen ja koulutuksen kautta ensimmäisiin kenttäkokeisiin edennyt hanke on samalla kaiken aikaa ollut vuorovaikutuksessa siitä kirjoittamisen kanssa. Niinpä raportti on alustavassa muodossaan valmis samaan aikaan kuin järjestelmä on toimintakunnossa.

Tässä on huomattava ero niihin tilanteisiin, joissa tuskanhiki hatussa väsätään "muuten valmiin" hankkeen raporttia ylimääräisenä ponnistuksena tai vähintään lähestyvää deadlinea vastaan. Raportti ei tässä asetelmassa ole välttämätön paha tai lisärasitus, vaan hyvä työväline, jota projektin valmistuessa ja myöhemminkin katsotaan sekä tuloksena että hankkeen yhtenä mahdollistajana.

Hankekirjoittamisen henkeen sopii sekin, ettei kirjoittaminen mitenkään huipennu tai pääty tähän raporttiin. Jatkossa, kun teknisesti kasatun järjestelmän ympärille muotoillaan sosiaalisia prosesseja, löytyy taas tarvetta kirjoittamiseen. Muoto ei nyt kuitenkaan ole opettajakoulutuksen hankeraportti vaan jotakin muuta. Pitää siis katsoa, mitkä kohderyhmät, foorumit ja muodot istuvat tämän hankkeen tulevien vaiheiden kirjoitussuunnitelmaan. 

  
Tämä teos jonka tekijä on Juha Kämäräinen on lisensoitu Creative Commons Nimeä- Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.

Osallistuin taannoin erään tekeillä olevan hankeraportin käsittelyyn. Tällaiset tilaisuudet ovat antoisia, etenkin silloin kun yhteisössä kohtaa erilaisia tiedonkäsityksiä ja tiedon käytön kulttuureita.

Raportti oli jo tässä, alustavassa muodossaan, kiinnostava. Siinä selostettiin useiden toimijoiden verkoston yhteistyötä eräässä tilanteessa ja tarkasteltiin sekä dokumentoitiin huomioon otettavia näkökohtia hyödyllisellä tavalla. Näiden ansioiden tultua esiin käsittelyn suunta kääntyi: missä ovat lähteet?

Tässä keskustelussa kohtasimme mielestäni hyvin havainnollisella tavalla kysymyksen kehittämishankkeisiin liittyvän kirjoittamisen luonteesta. Hankeraportti perustuu merkittävästi projektin aikana saatuun kokemukseen, jonka eritteleminen, tiivistäminen ja analysoivaan kirjalliseen muotoon pukeminen ei ole helppoa. Eikö siis ole sydämetöntä vaatia siihen vielä lähteitäkin? Suppean lähdekäsityksen pohjalta näin voi hyvinkin olla: kun asia osataan ja tiedetään, ei tueksi tarvita ulkopuolisia auktoriteetteja. Lähteillä on kuitenkin muitakin funktioita, kuten oman työn kytkeminen meneillään olevaan keskusteluun.

Näköjään myös opettajankoulutuksessa on erikseen painotettava tiedonlähteiden käytön ja osoittamisen merkitystä, se ei ole mitenkään itsestään selvää. Olisiko edes liioiteltua väittää, että lähteiden piilottelu on tietyllä tavalla toimivan opettajan helmasynti? Tämä saattaa liittyä Anne Mari Leinosen (2008) huomioihin toimintamallista, jossa opettajan keskeinen rooli on toimia tiedonhaltijana. Oma toiminta dynaamisen ja kokemuksellisen, enimmäkseen hiljaisen tiedon kanssa voi johtaa ristiriitaan, kun tiedonlähteiden merkitseminen liittyykin mielikuviin toisenlaisesta, staattisen tiedon kulttuurista. Näiden arvostamat auktoriteetit ovat erilaisia. 

Tiedonlähteiden merkityksestä on ammatillisessa opettajankoulutuksessa syytä puhua laajemmin ja nykyistä monitasoisemmin. Oma kokemukseni on, että opettajankoulutuksen pedagoginen ääni on paikoin liian normatiivinen ottaakseen huomioon osallistujat aikuisina toimivina opettajina. Koulutuksen on kyettävä dialogiin vaativalla tasolla ja otettava tässä huomioon myös osallistujien erilaiset taustat, osaamisalat ja kulttuuriset kompetenssit. Turhautunut opettajaopiskelija kaivaa itsestään esiin koulupojan tai -tytön ja aikuinen unohtuu.

Myös tiedonlähteitä tulisi käsitellä pelkkien vaatimusten sijasta esimerkiksi resursseina ja keinoina monipuolistaa omaa työtä. Tähän taas tarvitaan näkökulman esittäjän omakohtaista kokemusta ja siitä nousevia esimerkkejä yhdistyneenä tekniseen osaamiseen. Tilanteessa kaivattaisiinkin moniammatillista dialogia. Valitettavasti tähän tähtäävä ja siksi hyvin antoisa tiedonlähteiden käytön kurssi keräsi ainakin omasta ryhmästäni vähänlaisen osanottajia. Tarpeen se olisi kaikille.

Kuva: Operaatio Lähde (Operation Source). Sukellusvene HMS Thrasher hinaa pienoissukellusvene X-5:ttä matkalla Norjan vesille 1943. Kuvan lähde: http://www.worldwar2database.com/html/naval_displays3.html Kuvan käyttöoikeus: public domain.

Lähteet

Leinonen, A.M. 2008, Ammatillinen opettajuus kansallisessa verkko-opetuksen kehittämishankkeessa, Tampereen yliopisto Kasvatustieteiden laitos Ammattikasvatuksen tutkimus- ja koulutuskeskus. http://acta.uta.fi/pdf/978-951-44-7360-9.pdf

  
Tämä teos jonka tekijä on Juha Kämäräinen on lisensoitu Creative Commons Nimeä- Tarttuva 1.0 Suomi lisenssillä.